Talvi alkaa olla jo pikkuhiljaa ovella. Tämä ei saa meitä synkistelemään, talvihan on mitä parasta aikaa monille eri asioille, ulkoiluun, urheiluun tai vaikka ihan kotoiluun omien läheisten kanssa.
Kaluston toiminta ja kestävyys on talvella kuitenkin lujilla. Talvi tuo aina lisää kuluja kalustoon ja joskus kulut voivat olla todella suuria kertakuluja. Myös maailmantilanne on haastava, maailmalta tulevien ongelmien takia moniin eri kuluihin on tulossa paljon lisää. Nyt jos koskaan on siis tärkeää huolehtia, siitä, että oma kalusto hallitaan kokonaisuutena todella hyvin, kulujen ja toiminnan osalta.
Parempaan kalustonhallintaan tarjoammekin FLEETBook palvelua, jonka jo usea asiakas on havainnut kelpo tuotteeksi. Syksyn aikana tuotteen pariin on tullut uusia asiakkuuksia ja näin toiminta kehittyy koko ajan. Olemme olleet myös itse hereillä, paljon messuja ja asiakkaiden kanssa hyviä keskusteluja, joiden pohjalta on hyvä rakentaa yhteistä polkua eteenpäin.
On ollut myös mahtavaa huomata, että asiatuntijapalveluille on koko ajan lisääntyvää kysyntää. Tätä toimintaa kehitetään lisää koko ajan, kuten myös FLEETBook tuotetta. Syksyn aikana olemme kehittäneet tuotteeseen erityisesti raportoinnin osioita ja käytettävyyttä, sekä integrointeja muihin järjestelmiin. Kokemukset uusista toiminnoista ovat oikein hyviä. Missään vaiheessa emme unohda tärkeitä periaatteitamme, helppokäyttöisyyttä, asiakkaan etua, ja omaa tapaamme käsitellä kalustoa merkkiriippumattomasti.
Asiakaspalaute on tärkeimpiä asioita, joten tässä vielä linkkiä tuotteemme osalta palautteeseen:
Käyttäjäkokemus FLEETBookista – kehitystä ja säästöjä – Konepörssi.com (koneporssi.com)
Mukavaa talvenalkua, pidetään kalusto kunnossa ja kulut kurissa!
Viimeisimmät kommentit